sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Vapun olut opiskelijoilta

Nyt ollaan jännän äärellä. Nuoret opiskelijat ovat päässeet luomaan Sori Brewingin kanssa yhteisen oluen! Opiskelijoiden halu saada myyntiin omaa taidonnäytettään on varsin kiintoisaa ja koskettavaa etenkin näin kollegan näkökulmasta.

"Neljä yliopistojen olutseuraa Helsingistä, Vaasasta, Tampereelta ja Jyväskylästä yhdistivät keväällä 2016 voimansa opiskelijalähtöisen Sori Brewingin kanssa. Päämäärämme on muuttaa opiskelijoiden asenteita olutta kohtaan ja kehittää olutkulttuuria ympäri Suomen.


Tuloksena on opiskelijoiden oma olut, Akateeminen Vartti, joka tulee myyntiin valikoituihin baareihin ja ruokakauppoihin. Tyypiltään olut on kesäinen greippiin vivahtava session IPA. Olut julkaistaan opiskelijoiden suurimman juhlan Vapun viralliseksi juomaksi ja se tulee myyntiin viikolla 17. Sen tarkoituksena on viestiä oluesta laadukkaana ja maukkaana seurustelujuomana, ei humaloitumiseen tähtäävänä bulkkitavarana."

“Akateeminen Vartti on ainutlaatuinen opiskelijaprojekti, joka kutsuu eri kaupunkien opiskelijat matkalle kohti fiksumpaa olutkulttuuria”, toteaa Aalto-yliopiston olutseuran KYllä Oluelle:n puheenjohtaja Jasper Heino. “Ensisijaisesti tämä on kuitenkin kiva piristys ja oma panoksemme Vappuun eikä mikään kannanotto. Emme näe itseämme takomassa tolkkua vanhempien sukupolvien päähän - muutos lähtee meidän nuorten keskuudesta.”

Tiedotteen julkaissut KYllä Oluelle ry on Aalto-yliopiston vuonna 2014 perustettu olutseura, jonka tavoitteena on edistää olutkulttuuria opiskelijoiden keskuudessa. Aikaisemmin seura on toteuttanut kaksi kauppatieteiden opiskelijoille kohdistettua olutta, joita on myyty olutravintoloissa Helsingissä ja Turussa. Tutustu tarkemmin: bit.ly/kyllaoluelle

Ryhmäkuva Aalto-yliopiston olutseurasta

Luvassa siis maitokauppaan soveltuva 4.5% session IPA. Oluen nimi on ainakin todella puoleensavetävä: "Akateeminen Vartti". Mielenkiintoisen tästä yhteistyöstä tekee se, että Sori Brewing tosiaan on virolainen panimo. Tosin siellä on paljon suomalaista edustusta. Heidän nettisivuiltaan löysin oikein listan, jossa mainitaan kyseisen oluen myyntipaikat.
https://www.soribrewing.com/sori/akateeminen-vartti-opiskelijaolut

Vietetään siis vappu akateemisesti näin opiskelijoiden oluen voimalla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti